perjantai 25. heinäkuuta 2014

Ravelrystä vauvanpeiton mallia

Peitto valmistui jo aikaa sitten, mutta sen pingottaminen olikin sitten ihan toisenlainen projekti. Lopulta onnistuin saamaan peiton jokseenkin sileäksi neulaamalla sen kokonaiseen Finnfoam-levyyn, kiitos levystä puolisolle ja hänen kärsivällisyydelleen, että on jaksanut ajella autolla pitkin kyliä ja kuljetella kaikenlaista tarviketta ja roinaa projektejani varten.


Malli Ravelrystä: Babes In The Woods - baby blanket

Lanka: Novita Kelo
Sävyä ei enää löydy Novitan värikartoista sillä se on ainakin parin vuoden takaa, enkä valitettavasti löytänyt enää vyötteitä. Värisävyn nimi oli kuitenkin harmaa tai khaki, tai jokin sen tyyppinen...

Menekki: 5,8 kerää, eli 580 grammaa. Neuloin mallikertaa 5 x 5 kertaa, mikä teki viltistä leveämmän kuin mitä se on pitkä/korkea, mutten halunnut siitä liian isoa jotta se mahtuu vauvan pinnasänkyyn/koppaan. Leveys on vähän hassu, mutta noh, tällä mennään. Jos joskus intoudun neulomaan Kelosta samaisen peiton uudestaan, niin aion suunnitella mallikerrat eritavalla tai valita jonkun aivan toisen kuvion. Nautin kyllä neulomisesta todella paljon, Kelo on äärimmäisen miellyttävä lanka käsissä ja paksuutensa ansiosta työ eteni huimaa vauhtia.

Edit: Itseasiassa löysin kuin löysinkin sen värikoodin: 469 harmaa. Viltin lopulliset mitat ovat: Leveys 110cm, korkeus/pituus 95cm.

1 kommentti:

  1. saibaba genesis - Titanium Arts
    genesis welding titanium - SIA Titanium Arts ford edge titanium 2021 【nz 】 ,diamonds,iron,tandie stoneage,barnes,junglestone,sia,pianos titanium drill bit set and head titanium tennis racket clay,diamonds,iron,tandie stoneage,barnes,junglestone,sia,pianos and titanium dioxide clay

    VastaaPoista